maanantai 9. tammikuuta 2017

Ulkomainonnan havainnointi tehtävä







Ensimmäiset kuvat on otettu Iisalmen kuva liikkeen mainosikkunoista. Minusta ne on hienot ja omaperäiset ja huomiota herättävät, koska näytille on laitettu liikkeen ottamia kuvia joissa nähdään heidän työnsä käden jälki. Voi itse arvioida sitten onko liikkeen kuvaajat itselle sopivia. Tuotteet ovat laadukkaita ja kuvat ovat aina olleet upeita. (kokemuksen äänellä sanoen) Esimerkkinä, omien sisarusteni kuvat ovat ikkunassa mallina.

Seuraavissa on Stiletton mainokset jotka pyörivät isolla screenilla liikkeen ovien vieressä, minusta ne ovat houkuttelevat, koska ne antavat noin isoa mainosta ja se on näkyvä. Mainoksessa luvataan 50% alennusta joka yleensä houkuttelee asiakkaita sisälle liikkeeseen tutkimaan alennuksia paremmin ja siinä se ostohalukin nousee. Ihmiset toimivat mainosten mukaan ja mitä houkuttelevammat mainokset sitä helpommin asiakkaat saadaan kiinnostumaan.

Viimeisessä on Timanttiset liikkeen ikkunasta otettu pieni esillepano. Siinä mainostetaan Kalevala korujen alennusprosentteja ja tuotteita on laitettu myös ikkunaan näytille, jotta ihmiset ohi kävellessään saattaisivat vilkaista ikkunaan ja kiinnostua näkemästään. Seuraava askel on sitten saada asiakas ostamaan ja loput ovatkin sitten kiinni myyjästä. Hyvä tarjous houkuttaa, mutta myyntitavankin täytyy olla miellyttävä.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Perinteinen mainonta

 Lehtimainonta

Valitsin lehdeksi Me Naiset, koska minun mielestäni se tavoittaa eniten sitä kohderyhmää kelle olemme lavan suunitelleet. Tuotteet ovat tulleet joko konseptin mukaan tai olemme ne itse valinneet, joten koitimme sommitella ne hyvin toisiinsa & lahjaideat ovat hyviä esim. miehen ostaessa naiselle tai tosinpäin. Koko mainokselleni on 1/2 vaaka & mitat 230x146. Hinta 5 340 €



 Iisalmen Sanomien lehtimainonnan mitat ovat 1x80 (hinnan oikeat mitat ovat 1x88),  hinta arkisin 172 € & sunnuntaisin 189 €.


Yhteenveto MaVi

maanantai 28. marraskuuta 2016

Verkkokauppa BeautyPop


1. Tuoteryhmät ja mitä tuotteita myyn?
Tuoteryhminä ovat ripsi-, & luomivärit sekä eyliner, meikki-, & peitevoiteet, contourit, highlight sekä bronzer, huuliin rasvaa, kiiltoa sekä mattapintaista huulipunaa & erilaisia kulmatuotteita.

2. Kohderyhmän jäsen
 Nadia Garcia, 17v, sinkku, asuinpaikka Espoo & harrastukset on potkynyrkkeily.





3. Mikä on analytic? Mitä hyötyä siitä on?
Analytic on ilmainen verkkosivujen kävijäseurantaan tarkoitettu tietokoneohjelma. 
Ohjelma saa verkkosivun kävijästä tietoa, kun kävijän selain suorittaa Javascript-komentosarjan, joka haetaan Googlen palvelimelta verkkosivun lähdekoodiin sisältyvällä lyhyehköllä kutsulla. Kävijöistä kerätyt tiedot tallennetaan Googlen palvelimelle, josta niistä koottuja tilastoja voidaan tutkia Analytics-ohjelmaan kirjautumalla. Hyödyksi siitä tulee kävijämäärän ja asiakaskunnan tietojen saanti, jotta sillä voisi arvioida hyvin tilastoja ja pysyt perässä verkkokauppasi mielenkiintoisuudessa ja tuottoisuudessa. Omalle verkkokaupalleni se olisi kätevä, koska saisin tietää varmasti edellä mainitut asiat.

Todiste siitä, että olen ottanut Analytic:in käyttöön verkkokaupassani

maanantai 21. marraskuuta 2016

Verkkokauppa englanti

Mitä tuotekategorioita on miehille? Entä naisille?
Naisille: Naisten mekot, ulkoiluvaatteet, topit, plussakoot, neuleet ja neuletakit, uima-asut, Bottoms (erilaiset houlusvalikoimat), urheiluvaatteet, tanssi asut, erilaiset alusasut ja vaatteet ja tarvikkeet.
Miehille: Ulkoiluvaatteet, hupparit ja neulepaidat, neuletakit ja neuleet, paidat, urheiluvaatteet, housut, uima-asut, shortsit, erilaisia miesten toppeja, isompi kokoiset vaatteet, alusvaatteet ja kalsarit ja tarvikkeet.
Entä kotiosiossa? Merenneito peittoja, seinäkoristeet/tarrat, pyöräilyyn aurinkolasit, erilaisia tyynynpäällisiä ja tarvikkeita kuten LED- yövaloja, kulhoja yms.
Haluat ostaa ystävällesi lompakon, jossa ei ole vetoketjua ja jossa on ruutukuvio. Minkä valitset ja mikä sen hinta on (euroissa)? Valitsin Clutch wallets ruutukuvioisen lompakon naiselle, hinta on 8.89€ (ale)
Valitse uutuuksista reppu, joka miellyttää sinua (miksi?)ja kerro sen hinta ja muut tiedot.
Valitsin repun joka oli hieman erikoisempi ja pidin sen mallista, se on Color Spliced Nylon Double Buckle Backpack, hinta 16.45€
Repun käyttötarkoitus: Jokapäiväinen käyttö
Repun tyyppi: kirjareppu
Sulkemistapa: vetoketju
Kuvio: ei tiettyä kuviota
Päämateriaali: nylon
Sukupuoli: Miehille
Paino: 1.200kg
Paketin sisältö: 1 reppu
Pituus: 29cm
Leveys: 11.5cm
Korkeus: 37cm

Palautus ja takuu: milloin voi palauttaa tuotteen? 30 päivän palautusoikeus.
Etsi kohta Shopping ja FAQ
Suomenna kohta Do I need to register before placing an order ja sen alla oleva teksti
Täytyykö minun rekisteröityä ennenkuin teen tilauksen?
- Kyllä, sinun täytyy. Voit helposti luoda oman SammyDress profiilisi luomalla käyttäjänimen ja salasanan. Suosittelemme, että käytät sähköpostiosoitettasi käyttäjänimenäsi, jotta se olisi helpompi muistaa. Varmista, että salasanasi on vähintään 6 merkkiä.

Verkkokauppa englanti

Suomenna kirjallisesti:


Nettishoppailu on helppoa. Shoppailu netissä antaa mahdollisuuden shoppailla kotona. Vieraile e-kaupan nettisivuilla, löydä sieltä tuotteesi mistä olet kiinnostunut, lisää se virtuaaliseen ostoskoriisi,  siirry kassalle ja valitse maksutapasi. Se on luultavasti luottokortti tai paypal käyttäjä. Saat vahvistuksen tilauksesta sähköpostiisi. Viikon sisällä tuotteesi on lähetetty lähimpään postiisi.